Torstaina 14.12.2023 ulkoillaan, liikuntalaitokset suljettuna ja ohjattu liikunta peruttu
JHL:n poliittinen mielenilmaisu aiheuttaa laajoja muutoksia Vantaan liikuntapalveluihin torstaina 14.12.
Torstai tarjoaa mahdollisuuden talviulkoiluun. Lumitilanne on oivallinen ja torstaina kannattaakin suunnata hiihtoladuille, ulkojäille luistelemaan tai vaikkapa pulkkamäkeen ja samalla nauttia raikkaasta talvisäästä. Lisätietoja ulkoilumahdollisuuksista on löydettävissä ulkoliikunta.fi-sivustolta.
Avoinna ovat myönnettyjen käyttövuorojen mukaisesti: Koivukylän vanhustenkeskuksen liikuntatilat, Hakunilan kalliosuojan liikuntatilat, Rajakylän tenniskeskus sekä Hämeenkylän liikuntahalli.
Myös koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien tiloihin myönnetyt vapaa-ajan käytön vuorot ovat voimassa niissä tiloissa, joissa noudatetaan omavalvontaa. Tällä tarkoitetaan kouluja ja päiväkoteja, joihin tilan käyttäjät saavat avaimen eikä tilassa ole iltavahtimestaria. Sen sijaan iltavalvonnan piirissä olevien koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien tiloihin myönnetyt vuorot saattavat toteutua henkilöstön saatavuuden mukaan.
Suljettuina ovat: uimahallit ja uimahallien yhteydessä olevat kuntosalit, jäähallit, tekojäät, Lumon liikuntatilat (myös liikuntapalveluiden hallinnoimat luokkatilat), Rajatorpan kalliosuojan liikuntatilat, liikuntahallit ja muut liikuntapaikat, joiden aukioloon tarvitaan henkilökuntaa. Tiloihin myönnetyt käyttövuorot perutaan.
Ryhmäliikunta: liikunnan palvelualueen järjestämä erityisryhmien, työikäisten ja senioreiden ohjattu ryhmäliikunta on peruttu torstaina 14.12.
Terveisin, Vantaan kaupunki/liikunnan palvelualue
09.04.2024 10.02 | Ilmoittautuminen K-Vantaa idän U18 II div. joukkueeseen |
08.04.2024 11.27 | #EiLeikataLiikunnasta |
02.04.2024 09.41 | Joukkueet ja Päävalmentajat kaudella 24-25 |
12.03.2024 09.41 | Hakeminen iltapäiväkerhoon lukuvuodelle 2024-2025 |
27.02.2024 14.52 | Maalivahtileiri |
27.02.2024 13.43 | Ilmoittautuminen kesän kiekkoleirille nyt käynnissä! |