Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa.
Tähtimerkin saaneet seurat muodostavat Tähtikuvion, joka loistaa kirkkaampana kuin tähdet yksinään. Tähtikuviossa jokainen voi urheilla ja liikkua omalla tasollaan ja kohti omia tavoitteitaan yhä suuremman taustatuen avulla. Tähtimerkki on myös lupaus laadusta nykyisille ja uusille jäsenille sekä heidän lähipiirilleen ja tukijoille.
Tähtimerkki on osoitus modernista, ketterästä ja inhimillisestä toimintatavasta, joka sopii kaikille liikkujille. Se vastaa erilaisten liikkujien tarpeisiin, mutta myös kehittyy heidän mukanaan. Entistä laajempi tuki mahdollistaa paitsi liikunnan säilymisen osana ihmisen eri elämänvaiheita, myös alustan kehittyä huippu-urheilijaksi.
Tähtimerkki
Tähtimerkki on Olympiakomitean ja lajiliiton myöntämä tunnus urheiluseuralle, joka täyttää määritetyt laatutekijät kohderyhmänsä osalta. Osa-alueita on kolme: lapset ja nuoret, aikuiset sekä huippu-urheilijat. Vihreä Tähtimerkki luovutetaan lasten ja nuorten, punainen aikuisten ja sininen huippu-urheilun Tähtiseuralle. Kaikkien kolmen osa-alueen laatuseura saa tunnustuksena täyden kolmivärisen Tähtimerkin.
Suomen Jääkiekkoliiton Eteläinen alue ja Vantaa ovat saaneet viime viikolla kaksi uutta Tähtiseuraa, kun Kiekko-Vantaa Idän ja Etelä-Vantaan Urheilijoiden auditoinnit hyväksyttiin 16.12.2020. Seurat aloittivat Tähtiseurapolun työstämisen tammikuussa, ja vuoden aikana pidettiin yhteensä kuusi alueen ja seurojen välistä sparraustilaisuutta, joissa käytiin läpi Tähtiseura-ohjelman kriteereitä ja seurojen toimintatapoja. Kiekko-Vantaan toiminnanjohtaja Ari-Pekka Muurimäki näkee asiassa pelkästään hyviä asioita.
- Tähtiseura-auditointi pakottaa seurat pysähtymään ja tarkastelemaan hyvinkin tarkasti omaa toimintatapaa. Kun seuratoiminnassa toimitaan vähäisillä henkilöresursseilla, on kehittäminen usein se ensimmäinen asia mistä luovutaan, kun arki pitää saada toimimaan. Nyt olemme kuitenkin oman vuoren yli kiivenneet. Auditoinnissa seurojen mahdolliset heikkoudet paljastuvat, toki myös seuran vahvuudetkin nousevat varmuudella esiin. Kiekko-Vantaa Idässä moni asia oli jo hyvällä tasolla, mutta aina löytyy kehitettävää. Tähtiseura-auditoinnin materiaali toimii jatkossa työkaluna seuran arjessa ja kehitystyössä, ja haluamme myös tulevaisuudessa kehittää seuraamme vieläkin paremmaksi.
Olkaamme ylpeitä seurastamme!Tähtiseuramerkki tulee komistamaan Tikkurilan jäähallia lähitulevaisuudessa.
Tähtiseura-auditoinnin II-osa on nyt käynnissä ja se valmistuu keväällä 2024.