Takana on siis kaksi enemmän ja vähemmän vajaata kautta, mutta toivon mukaan tuleva kausi päästään taas harjoittelemaan ja pelaamaan normaalisti. Tähän me seurassa uskomme vahvasti ja sen mukaan olemme jo kevään aikana rakentaneet tulevaa juhlakautta!
Muutama sana tästä keväästä.
-09 ikäluokassa on kuohunut viimeisen kuukauden aikana hyvinkin vahvasti. Mielenkuohuntaa ikäluokan vanhemmissa aiheutti valmentajavaihdos, josta emme olleet seurana riittävän aikaisin ikäluokkaa tiedottaneet. Otamme tästä opiksemme ja kehittämme myös tällä saralla toimintaamme. Mielestäni asia on saanut aivan liian suuret mittasuhteet. Valmentajat vaihtuvat seuroissa ja joukkueissa kausittain, joka on siis normaalia seuratoimintaa. Ikäluokka jatkaa ensi kaudella suunnitellusti AAA joukkueella, johon olemme sarjapaikan jo saaneet sekä AA ja A tason joukkueilla. Haluan tässä kohtaa muistuttaa seurasta mahdollisesti pois siirtyviä Suomen Jääkiekkoliiton uudistuneista siirtomuutoksista, jossa palaaminen takaisin lohipolulle ei olekaan enää kirkossa kuulutettu. Selvittäkää siis etukäteen mahdollisen uuden seuran pelaajapolku ja joukkueen sarjataso, jotta ei tule yllätyksiä. Meillä lohesssa jokainen jäsen on saman arvoinen ja kehittämämme pelaajapolkua koko ajan entistä vahvemmaksi, jotta pelaajalla on mahdollisuus oma taitotaso huomioiden kehittyä ja tavoitella omia unelmiaan.
Tuleva kausi on siis Kiekko-Vantaa Itä ry:n ja Kiekko-Vantaan Juniorit ry:n 20-vuotis juhlakausi. Tulemme järjestämään jäsenistölle suunnatun ikimuistoisen juhlan Trio Areenalla lauantaina 30.10. Juhlapäivänä ei lohi pelaa kotona, eikä vieraissa, vaan juhlimme yhdessä. Koko kausi tulee pitämään sisällään erilaisia some tempauksia ym. Tulemme tiedottamaan juhlasta ja siihen liittyvistä asioista lisää lähikoina.
Seuran nettisivut uudistuvat toukokuun aikana, samalla kun siirrymme uudelle kaudelle.
Yhteen tiliin siirtyminen. Kiekko-Vantaa Itä ry tulee siirtymään yhden tilin käyttöön 1.5.2021 alkaen. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkueiden tilit lakkautetaan ja tilillä olevat varat siirretään joukkueen kustannuspaikalle. Näin toiminta suoraviivaistuu ja rahureiden arki helpottuu. Toukokuusta lähtien mennään siis tilinumerolla FI3757201020108722
Kauden 20-21 palkittavat julkaistaan ensi viikolla ja palkittavat palkitaan 30.5., palkittavat saavat sähköpostilla kutsun tapahtumaan sähköpostitse.
Kiekkoleirin ilmoittautuminen on avattu.
Kiekko-Vantaa Itä ja Juniorit ry jatkavat yhteistyötä XXL:n & CCM:n kanssa kausilla 2021–23
Pyysimme joulu- tammikuun aikana palautetta Itä ry:n vanhemmilta ja jäseniltä XXL & CCM yhteistyöstä ja saimme lähes sata vastausta. Kiitos kaikille vastanneille. Näihin vastauksiin nojaten yhteistyötä jatketaan ja kehitetään. Kaikkien omalla nimellä vastanneiden kesken arvoimme seurahupparin ja voittaja on Karri Heinonen, onneksi olkoon! Olemme voittajaan henkilökohtaisesti yhteydessä.
Seurapäivät järjestetään 28.-29.8.2021 Trio Areenalla ja harkkahallissa
Vaalikokous on pidetty ja maksut kaudelle 21–22 on vahvistettu. Jäsen-, pelaaja- ja muut osallistumismaksut pysyvät samana, kuin menneelläkin kaudella. Seuran hallitukseen saatiin taas uusia tekijöitä, kun hallitukseen valituksiksi tulivat Sivi Rajavaara, Eero Heikkinen ja Kari Anttila. Puheenjohtajana jatkaa Jori Paukkonen, varapuheenjohtajana Ari Hopia. Hallituksessa jatkavat myös Henni Halme, Sami Ekholm ja Joni Korhonen.
Suomen Jääkiekkoliiton uutislinkit:
Pelaajarekrytoinnit, avoimet jäät ja kesäharjoittelu
U13-U14 AAA sarjapaikat
U17 ylemmän ja U19 ylemmän sarjan villi kortti -paikat
Pelipassit & Vakuutus
Kiekkoterveisin,
A-P Muurimäki, toiminnanjohtaja
08.04.2022 11.49 | Kiekko-Vantaa Itä - Iltapäiväkerho |
25.03.2022 14.43 | Kauden 22-23 joukkuekartta & päävalmentajat |
18.03.2022 13.19 | Ilmoittautuminen Kiekko Vantaa Idän U22 joukkueeseen kaudelle 22-23 |
03.03.2022 13.55 | Maalivahtileiri |
03.03.2022 13.44 | Kesän 2022 kiekkoleireille imoittautuminen on nyt auki |
16.02.2022 15.35 | U13-U18-ikäluokkien tukien haku |