Kiekko-Vantaan Juniorit ry:n C-nuorten pelaaja Santeri Huovila valittiin Tulevaisuuden Tähdet- kartoitustapahtumasta helmi-maaliskuun vaihteessa pidettävälle Pohjola-leirille!
Santeri on esiintynyt koko kauden edukseen ja tämä C2-ikäinen keskushyökkääjä on oman ikäluokan pelien lisäksi saanut vastuuta myös C-nuorten SM-joukkueen peleissä.
Nurmijärven Kurrassa kiekkoilijaksi kasvanut Santeri on ihmisenä määrätietoinen mikä näkyy hänen tekemisessään myös kaukalossa, jossa halu olla paras on kova. Määrätietoinen kiekkoilijan alku on päässyt lyhyellä urallaan tähän pisteeseen kovan joukkueharjoittelun lisäksi omatoimisella harjoittelulla, jossa isossa osassa ovat olleet pihapelit. Intohimo, määrätietoisuus ja rakkaus lajiin vievät Santeria varmuudella myös tulevaisuudessa eteenpäin. Seura onnittelee Santeri Huovilaa hyvin menneestä kaudesta ja toivottaa menestystä tuleviin peleihin ja Pohjola-leirille.
Vuoden 2019 Pohjola-leirille on kutsuttu 102 pelaajaa – 12 maalivahtia, 36 puolustajaa ja 54 hyökkääjää. Pohjola-leiri järjestetään Vierumäellä 27.2.-3.3.2019.
Ensimmäiset pelaajavalinnat vuoden 2019 Pohjola-leirille julkistettiin 11. tammikuuta 2019. Ensimmäinen pelaajalista sisälsi 38 pelaajaa – viisi maalivahtia, 13 puolustajaa ja 20 hyökkääjää.
Toinen pelaajalista annettiin julki keskiviikkona 30.1.2019. Listalla oli 64 nimeä, jotka oli valittu Tulevaisuuden Tähdet -tapahtumassa näyttöjä antaneista pelaajista – seitsemän maalivahtia, 23 puolustajaa ja 34 hyökkääjää.
Maalivahdit (12):
Andersson Valtteri, JYP Jyväskylä
Herpin Matthieu, Lukko Rauma
Kokko Niklas, Kärpät Oulu
Leinonen Topias, JYP Jyväskylä
Lukkarinen Manu, Jokerit Helsinki
Marttinen Milo, KalPa Kuopio
Neva Mikael, Ilves Tampere
Niskanen Matias, KalPa Kuopio
Ojala Luukas, Kärpät Oulu
Salmivuori Daniel, HIFK Helsinki
Varis Kalle, SaiPa Lappeenranta
Vierikko Evert, TPS Turku
Puolustajat (36):
Airas Aaro, Ketterä Imatra
Falck Veeti, IPK Iisalmi
Fisk Johan, Jukurit Mikkeli
Fjäder Altti, Jokerit Helsinki
Grönlund Thomas, Karhu-Kissat Helsinki
Heinonen Otto, Ilves Tampere
Hiltunen Paavo, KJT Haukat Kerava
Hintikka Juho, KalPa Kuopio
Jokinen Aarne, HPK Hämeenlinna
Kaituri Max, TPS Turku
Kollanen Miska, Pelicans Lahti
Konidaris Daniel, Blues Espoo
Kostamo Nico, Salamat Kirkkonummi
Kulonummi Kasper, Jokerit Helsinki
Kärki Arttu, Ilves Tampere
Laakso Elmeri, Jokipojat Joensuu
Laihola Arttu, Kärpät Oulu
Lund Jacob, HIFK Helsinki
Luotonen Erkka, TPS Turku
Malinen Vertti, KalPa Kuopio
Minkkinen Niko, JYP Jyväskylä
Mönkkönen Mika, Jokerit Helsinki
Nissinen Tuomas, KJT Haukat Kerava
Ranta Joona, Kärpät Oulu
Salin Otto, Jokerit Helsinki
Sallinen Kasper, Pelicans Lahti
Seppälä Jose, Hermes Kokkola
Soukka Luukas, KKP Jääli
Summanen Alvar, Blues Espoo
Taskinen Joona, Jokerit Helsinki
Vajanto Aapeli, KalPa Kuopio
Valtanen Jasper, Lukko Rauma
Vesala Juuso, Hermes Kokkola
Vikman Daniel, Blues Espoo
Vuontisvaara Ossi-Veikka, JYP Jyväskylä
Zad Taha, JYP Jyväskylä
Hyökkääjät (54):
Ahola Veeti, HC Nokia
Bau Samu, Viikingit Helsinki
Bergman Jan-Kasper, TuTo Turku
Eurola Joonatan, Blues Espoo
Gröhn Niklas, SaiPa Lappeenranta
Haikonen Antti, Jokipojat Joensuu
Hakala Aaron, Kärpät Oulu
Hakkarainen Iiro, Blues Espoo
Heikkinen Bruuno, Tappara Tampere
Helenius Kalle, Tappara Tampere
Hokkanen Otto, Ketterä Imatra
Holm Kasper, Hermes Kokkola
Honkuri Eetu, Kärpät Oulu
Huovila Santeri, K-Vantaa
Hynninen Tuomas, KalPa Kuopio
Höijer Jasperi, KooKoo Kouvola
Ikonen Joona, KooKoo Kouvola
Jokipakka Ilari, Tappara Tampere
Juhola Jesse, Lukko Rauma
Kaikkonen Teemu, KJT Haukat Kerava
Kaskimäki Aleksanteri, Jokipojat Joensuu
Keihäs Robin, TPS Turku
Kemell Joakim, JYP Jyväskylä
Keskinen Oiva, HC Nokia
Kopra Jaakko, Tappara Tampere
Korhonen Tuukka, Jokerit Helsinki
Koskipirtti Max, Blues Espoo
Krook Aapo, JYP Jyväskylä
Lassila Jere, JYP Jyväskylä
Lukkari Juho, HPK Hämeenlinna
Luoma Niklas, Jokerit Helsinki
Maurola Valtteri, JYP Jyväskylä
Mustonen Henri, Kärpät Oulu
Mäkelä Jalmari, TuTo Turku
Männistö Tommi, Kiekko-Nikkarit Riihimäki
Noiva Nestor, Jokerit Helsinki
Nyman Jani, Ilves Tampere
Näykki Anton, Jokerit Helsinki
Ojala Eino, Blues Espoo
Pakka Nico, JYP Jyväskylä
Pesonen Iisai, KalPa Kuopio
Raiman Lauri, Kärpät Oulu
Rönni Topi, Tappara Tampere
Saastamoinen Lauri, Jokerit Helsinki
Sahlstedt Emil, Lukko Rauma
Salminen Alvar, Lukko Rauma
Salonen Oskari, Kiekko-Espoo
Seppälä Sisu, HPK Hämeenlinna
Skog Aleksi, Jokerit Helsinki
Sulku Santeri, Brynäs IF
Sundgren Miikka, KalPa Kuopio
Tolppola Venni, Blues Espoo
Valtonen Veeti, Ketterä Imatra
Vuorio Oskari, Blues Espoo
Ei uutisia |