Lohi nousi Tammerkoskeen
16.10.2019 9:11 Uutiset / B-nuoret

Ilvestä vastaan jatkojalla onnistunut Juuso Kekarainen (#17). Kuva: R1kuexposures

Back to Back Tampere

Viikonloppuna koitti tuplapelit Tamperelaisia vastaan - joukkueessa riehunut flunssa-aalto ei kuitenkaan antanut armoa vaan yksi pelaaja toisensa jälkeen siirtyi sairastuvalle. Viikonlopun peleihin saatiin apuja Muikuista, kun veljet Capuccio ja Rudert saapuivat lapiot kädessä talkoisiin.

Lauantaina vastassa oli Tappara. Ensimmäinen erä oli tasapaksua vääntämistä, kunnes ottelun avausmaalin tekivät porkkanapöksyt ajassa 16.16. Kiekko-Vantaan kuitti tuli aivan erän lopussa maestro Kekaraisen lavasta 30 sekuntia ennen taukosummeria. Toiseen ja kolmanteen erään kotijoukkue siirtyi kuskin paikalle. Rekolan, Immosen ja Kekaraisen toisella uunilla Vantaa johti jo 4-2, kun ottelua oli reilu kuusi minuuttia pelaamatta. Tämän jälkeen jotakin tapahtui ja Tappara alkoi kääntämään matsia manseen päin. Reilussa kahdessa minuutissa vieraiden Jere Virolainen kihautti kaksi kauhallista löylyä ja tilanne tulostaululla oli tasan. Sama boogi jatkui myös jatkoajalla - Tappara kairasi ylimääräisen sarjapisteen loppulukemin 4-5.

Kekarainen (2+0), Rekola (1+2), Juntunen (0+3), Immonen (1+0) & Karhu (28 täkyä)

Back to Back Manchester

Sunnuntaina kamat dösään ja kohti Tamperetta. Eilinen kirvelevä tappio Tapparalle oli vielä muistissa ja uusi taisteluilme rakennettiin yhteisellä aamiaisella Neste K Linnatuulessa. Joukkueen saapuessa Hakametsään niin huollolle paljastui B2- joukkueen huollon tekemä pieni "käytännön pila". Meidän teroituskoneen luistinkelkka oli kadoksissa. Jäljet johtivat sylttytehtaalle ja Kuopijon mies keittää kahvit ensi viikolla hallilla kuulemma mielellään ja pullaakin on tarjolla. Noh, tekeville sattuu ja luistimet saatiin teräviksi Ipan huoltajan avustuksella - kiitokset vielä siitä! (toimitus huomauttaa, että B ja B2 huolto ovat edelleenkin hyvissä väleissä).

Itse peli Haka kakkosessa olikin mielenkiintoinen. Ilves oli napsun parempi kuin edellinen vastus ja joukkueessa pelasi muutama todella kovan luokan seppä. Vantaan pojat kuitenkin avasivat maalihanat, kun joukkueen El Capitan; Juho Pösö painoi kauden ensimäisellään vieraat johtoon. Tupsukorvat kuitenkin tasoittivat ensimmäisen erän puolessa välissä ja siirtyivät heti toisen erän alussa 2-1 johtoon. Tämän jälkeen Hakametsässä höyrymakkarat menivät väärään kurkkuun, kun nähtiin taas kauden ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen maali tältä kepinheiluttajalta. Jude Juntunen toi kiekon hyvin alueelle, jättö jalkojen välistä Joona "Papu" Sihvoselle ja tämä ampui kiekon tulisen tömäkästi suoraan kainalosta sisään. Tilanne tasan 2-2! Kolme minuuttia edellisestä ja taas punalamppu vilkkuu Tamperelaisten maalin takana - tällä kertaa Jude painoi itse uunin Rekolan esityöstä. Kolmannen erän jälkeen tilanne oli tasan ja taas mentiin pidemmän kaavan kautta takaisin koppiin. Jatkoaikaa oli pelattu vaan 18 sekuntia, kun joukkueen Mr. Gentleman huikealla yksilösuorituksella sanoi "Thanks ja Good Night" Tamperelaisille. Kekarainen karvasi kiekon hyökkäysalueella, nousi maalille ja kiekko siitä etuyläseen. Ei se niin vaikeaa ole. Tämän jälkeen kamat dösään ja kohti Tikkurilaa.

Sunnuntain ottelusta täytyy nostaa jalustalle yksi taistelija, jonka nimi ei tulostaululla koreillut, mutta äärimmäisen iso palanen joukkueen voitossa. Hyvä Naiset ja Herrat: Elias Liimatainen - loistavaa pelaamista ja kiekon syömistä. Tämmöisestä pelistä syttyivät oman jengin lisäksi myös hieman hitaammin syttyvät Hämäläiset, Chapeau!

Juntunen (1+2), Kekarainen (1+1), Rekola (1+1), Sihvonen (1+0), Pösö (1+0), Tapio (0+2) & Karhu (34 täkyä)

Keskiviikkona jatketaan. 16.10 HIFK B - Kiekko- Vantaa B klo. 18.50 Töölö 2

#lohimäärää #kaikkisoutaa


   
Lisää uutisia
Kiekko-Vantaan Juniorit ry
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930
 
Kategoriat