Kiekko-Vantaa B voitokas
8.9.2019 11:21 Uutiset / B-nuoret

Kiekko-Vantaa B nollasi Bluesin Tikkurilassa

Alkuviikko treenattiin ja perjantaina pelattiin Tikkurilassa. Kaukaloon astuttiin ansaitussa kahden voiton putkessa ja vastassa oli junioreiden sarjoissa meriittejä niittänyt Espoon Blues. Aikaisempi kohtaaminen sarja-avauksessa oli varmasti saanut Espoolaisten Cafe latte kupit vahvasti tärisemään, joten luvassa oli mukavan kiihkeä kiekko-ilta.

Ensimmäinen erä meni tasalukemissa 0-0 ja Vantaa teki tyhjiksi kaksi Bluesin ylivoimaa. Toiseen erään tultaessa Kiekko-Vantaa lisäsi vauhtia ja Espoo joutui rikkomaan. Ylivoimalla pistepörssin kärki Justus Juntunen ja Tuomas Eklund taikuroivat Oskari Latvalan laittamaan kiekon tyhjään koppaan, kun vajaa viisi minuuttia oli pelattu. Vantaan agressiivinen karvaus loi toistuvasti painetta Espoolaisten kenttäpäädyssä. Ottelun viimeinen kolmannes oli tasaista vääntöä ja Blues haki vimmatusti tasoitusta kuitenkaan siinä onnistumatta. Kiekko-Vantaan maalivahti Niko Karhu nollasi Espoolaisten yritykset kerta toisensa jälkeen. Karhu pokkasi myös Joukkueen sisäisen MVP- palkinnon perjantai-illan päätteeksi.

Joukkueen vastuuvalmentaja Lasse Kivekäs totesi, että tällä hetkellä pojat pelaavat erittäin hyvää viisikkopeliä ja ovat valmiita tekemään yhdessä töitä joukkueen voiton eteen. Tänään Niko Karhu tarjosi joukkueelle mahdollisuuden voittaa nollapelillään ja tarvittavasta maalista vastasi Latvala ylivoimalla. Henkisesti olimme kokoajan niskan päällä, mutta viimeistään toisen erän lopussa Nico Lappalaisen kova ja puhdas taklaus alkoi musertamaan vierasjoukkueen selkärankaa Kivekäs summasi.

Statsit:

24.46 Latvala (Eklund,Juntunen)

Karhu 34 täkyä

#5koppimäärää


   
Lisää uutisia
Kiekko-Vantaan Juniorit ry
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Kategoriat