Mitä luistelukoulussa tehdään?

Aloitamme luistelukoulun syksyllä perusasioista, joita ovat tasapaino luistimilla, painon siirto, peliasento, eteenpäin luistelu ja ryhmässä liikkuminen. Aluksi luistelukoulussa toimitaan ilman mailaa.

 

Pääpainotus luistelukoulussa on perusluistelutaitojen opettelu ja mailan ja kiekon käsittelyn ja pelaamisen perusteiden opettelu leikkien kautta. Luistelukoulun ohjelmassa huomioidaan lasten ikä- ja taitotaso (pienryhmät). Opetuksessa pyritään siihen että jäällä syntyy mahdollisimman paljon liikettä ja luistelua.

 

Luistelutaidoista harjoitellaan luistelun perusasioita kuten luisteluasentoa, lähtöjä, liukuja, pysähdyksiä, etu- ja takaperin luistelua sekä kaarreluistelua.

 

Kiekonkäsittelytaidoista harjoitellaan kiekon hallintaa, kiekon kuljetusta, syöttämistä, syötön vastaanottoa ja laukaisua. Lisäksi pelaamme pienpelejä eri välineillä. Tarkoitus on kehittää motoriikkaa sekä käden ja silmän yhteistoimintaa.

 

Ryhmät jäällä

Lapset tullaan jakamaan neljään-viiteen taidoiltaan tasaiseen pienryhmään. Ryhmäjako valmistuu alkusyksystä. Pienryhmät ovat nimettynä eläinten mukaan. Lapsille jaetaan oman ryhmän eläintarra kypärään kiinnitettäväksi.

 

Ryhmät tekevät kiertoharjoittelua jossa jokaisella rastilla ollaan noin 8-10 minuuttia ja sitten siirrytään seuraavalle. Jokaisella rastilla on yleensä vähintään kaksi valmentajaa. 

Koulutetut ja kokeneet valmentajat vetävät tunnit suunnitelmien mukaisesti. Vastuuvalmentajat 2011-2012 ovat Jenni Valkonen, Pentti Ikonen ja Harry Starkkila. Heidän lisäkseen jäällä ovat junioriohjaajat Sakari Starkkila, Miska Jauhiainen, Joonas Söderholm, Jaakko Mäkinen ja Emma Heikkinen, sekä tarvittaessa muita. Leijonakiekkokoulun valmentajia voi käydä välillä ohjaamassa Luistelukoulun puolella.

Vanhempia on myös mukana apuvalmentajina. Monella mukana olevista vanhemmista on vankka kokemus isompien sisarusten joukkueiden valmennuksesta.

 

Pienimmille ja vasta-alkajille on oma ryhmä kahvilan päädyssä! Taitojen edistyessä siitä siirrytään kiertäviin ryhmiin.

Jääalueella on neljä-viisi eri kohdetta, joissa opetetaan tunnin aiheeseen liittyviä asioita leikin ja pelien avulla. Opetuspaikalla näytetään suoritus ja harjoitellaan tekniikkaa. Radalla, leikkipaikalla ja pelipaikalla sovelletaan opittua. Pienryhmä on kullakin paikalla n. 10 minuuttia, jonka jälkeen siirrytään seuraavalle paikalle.

 

Mikä on Leijonakiekkokoulu ja mitä siellä tehdään?

Leijonakiekkokoulu on Suomen Jääkiekkoliiton valtakunnallinen toimintamalli, jolla pyritään yhtenäistämään ja tukemaan luistelu- ja kiekkokoulujen toimintaa. Leijonakiekkokoulu toteutetaan paikallisissa urheiluseuroissa.

 

Leijonakiekkokoulussa on kolmeksi vuodeksi laaditut valmiit harjoitusohjelmat. Jokainen lapsi voi harjoitella jääkiekkoon ja luisteluun tarvittavia taitoja omalla tasollaan useana vuonna. Taidot kasvavat vähitellen. Kiekkokoulu tarjoaa hyvän polun siirtyä jääkiekkoharrastuksen pariin Leijonaliiga -joukkueissa omassa urheiluseurassa. Vantaalla 2011-2012 ensimmäinen vuosi toteutetaan perinteisenä Luistelukouluna, ja jatkavat koululaiset tulevat Leijonakiekkokouluun.

 

Leijonakiekkokoulun valmentajat koulutetaan Jääkiekkoliiton 16 tuntia kestävällä koulutuksella ja vuosittaisella jatkokoulutuksella. Koulussa käytetään monipuolisia harjoitusvälineitä.

 

Kiekko-Vantaa Idän Leijonakiekkokoulun vastuuvalmentajat Kimmo Oikarinen ja Sami Mäkinen vastaavat harjoituksista. Vanhemmista valitut valmentajat vetävät toimintaa jäällä. Lisäksi mukana ovat Luistelukoulun valmentajat.

 

Alkulämmittely tehdään koko jääaluetta käyttäen. Kiertoharjoittelussa viidellä-kuudella rastilla on vähintään kaksi ohjaajaa kymmentä lasta kohti, usein enemmänkin. Lopuksi kaikilla rasteilla pelataan eri pelivälineillä, ja välinettä tai pelitapaa voidaan vaihdella. 

 

Leijonakiekkokoulussa käytetään täyttä jääkiekkovarustusta: alusasu, alasuoja, kaulasuoja, polvisuojat ja sukat, kiekkohousut, hartiasuoja, kyynärsuojat, harjoituspaita, ristikollinen kypärä, kiekkohanskat ja maila.

 

Leijonakiekkokoulussa on kaudella 2011-2012 noin 60 lasta, joista suurin osa on -05 ja -06 syntyneitä. Keväällä tästä ryhmästä perustetaan Leijonaliigan ikäkausijoukkue (05/06). 

 

Hei vanhempi, haluatko käyttää ajan hyödyllisesti!

Jos olet luistelutaitoinen ja haluat käyttää aikasi lasten ja itsesi hyödyksi tule kanssamme jäälle. Auttavaa kättä ja henkilökohtaista kannustusta tarvitaan paljon. Ilmoittautua voit valmennuspäällikkö Esa Viitaselle, tai valmentajille Jenni Valkoselle, Pentti Ikoselle tai Harry Starkkilalle.

 

Joukkueissa aloittaminen

Ensimmäisen vuoden luistelukoulussa käyneille (ensi vuonna -07 ja -06 syntyneet ja muitakin) voivat siirtyä syksyllä 2012 Leijonakiekkokouluun, jossa jatketaan Suomen Jääkiekkoliiton yhtenäisillä toimintamalleilla jääkiekon opetusta.

 

Keväällä 2012 perustamme 05/06 ikäluokalle joukkueet niille Leijonakiekkokoululaisille ja luistelukoululaisille, jotka haluavat jatkaa harrastusta omassa joukkueessa. Kiekko-Vantaan kiekkokoululaisilla on etusija valittaessa pelaajia joukkueisiin.

Kiekko-Vantaa idässä toimivat jo leijonaliigajoukkueet 04/05-, 03-, 02- ja -01 syntyneille junioreille. Kannustamme kaikkia luistelukoulun leijonaliigaikäisiä junioreita siirtymään joukkueisiin.

 

KUNNON SEURASSA

Kiekko-Vantaa itä ry jatkaa laadukasta juniorityötä Itä-Vantaan alueella. Suomen Jääkiekkoliitto myönsi seurallamme Nuori Suomi -sinetin helmikuussa 2004. Seuralla on lähes 700 jääkiekkoilijaa 19-vuotiaista A-junioreista 4-5 vuotiaisiin luistelukoululaisiin.

Kiekko-Vantaa itä keskittyy lasten ja nuorten liikuntakasvatukseen. Kilpakiekkoa ikäluokasta 15v. ylöspäin harrastetaan Kiekko-Vantaa Juniorit ry:ssä.

Miesten edustusjoukkue pelaa Mestiksessä Kiekko-Vantaa nimellä. Lisäksi miehillä on 2-divisioonan kilpajoukkue.

Korostamme vanhempien ja seuran yhteistyötä lasten kasvatuksessa liikunnan tarjoamin keinoin. Kiekko-Vantaa itä toivottaa vanhemmat tervetulleiksi ottamaan osaa seuran toimintaan.

Edustusjoukkueen seuraava kotiottelu

Ei tulevia otteluita

Seuraavat ottelutapahtumat

05.02.2012 - 18:10 K-Vantaa C-itä - Hunters
05.02.2012 - 20:10 K-Vantaa B-itä - OKK
10.02.2012 - 18:30 Peliitat - Edustus
11.02.2012 - 00:00 TPS - K-Vantaa B2
11.02.2012 - 00:00 KelA-H - K-Vantaa C-itä

Huomio