|
|
||||||||||
Kausi 2011-12 otteluraportit25.4.2012 HC KoneCranes - Hurut 15-1Konecranes HC pelasi ns. jääkiekkoa.Ottelu oli siisti ja asiallinen. Ei rikkomisia, ei ronkkimisia kummallakaan joukkueella. Vastustaja pelasi omaa peliään. Liike, kiekollinen peli, avaukset ja sijoittuminen oli ehkä hiukan toisella tasolla. Ikähaitari oli 10-15 vuotta alle hurujen. Joukossa oli nimeltä tunnistettuja 1-div pelaajia muutaman vuoden takaa (Tuomas Helen - inkkarit, esim). Ottelussa vaihdettiin maalivahdin puolta pariin otteeseen, jotta KC puolella pelaava ei paleltuisi. Erotuomari harkitsi joukkueiden puolenvaihtoa koska Hurujen puoli alkoi olla aika sohjoa lopussa. Hurut pitivät pelaajia sinnikkäästi, Jape pelasi sankarillisen torjuntaottelun, mutta avausyritykset yleensä katkottiin. Yksittäisiä kuljetuksia ja nousuja hyökkäysalueelle saatiin mutta ei pysytty pitkään. Pari-kolme hyökkäyspään aloitustakin taisi olla (joku pitkästä kiekosta). Yleensä Konecranes HC ei menettänyt juuri kiekkoa, pikemminkin otti Huruilta vastaavasti. Avauksissa syöttö lähti aika lailla sinne missä vastaanottava pelaaja ei vielä ollut mutta tuli kohta olemaan, tuli kovaa ja tarkasti lapaan, ja liike oli sujuvaa. 22.4.2012 IHK - Hurut 5 - 7Peli IHK:ta vastaan oli tiukkaa, mutta siistiä. Peli aaltoili tasaisesti päästä päähän. Alussa IHK oli niskan päällä ja johtikin ottelua kolmanteen erään saakka. Lopussa Hurujen parempi kunto toi tulosta ja viimeisessä erässä kirimme tasoihin ja lopulta ohi. Jääkiekko on tasa-arvoinen laji, vastustajan erinomainen maalivahti sekä 25.3.2012 OKK - Hurut 4 - 15Siisti peli ja tällä kertaa numerot meidän eduksi selkeästi. Edellinen ottelu hävittiin 0-7. Vastustajan joukkue lienee muuttunut edellisestä pelistä koska hurujen osalta ei ainakaan kehitystä ole tapahtunut talven aikana joka jotenkin selittäisi tuloksen. Muuta huomiot: Kapteeni oli ompelututtanut C-merkin paitaansa. 23.2.2012 HC Huonot - Hurut 7 - 7Tasainen ja siisti peli. Kotijoukkueella 5 rangaistusta ja vieraalla 1 ja näistä vain yksi rankkari meni sisään (jäähyt oli muunnettu rangaistuslaukaukseksi). HC Huonot tasoitti pelin viimeisellä minuutilla. Voittoa lähdettiin hakemaan ja niinpä valmennus otti maalivahdin pois että saatiin ylivoimapeli ja sitä kautta voittomaali. No se voittomaali jäi tekemättä, mutta eipähän soinut omissakaan. 2.11.2011 Hurut - HC Huonot 11 - 4HC Huonot tuli peliin hyvällä asenteella ja heillä oli todella taitavaa pelinrakennusta sekä taitavia yksilöitä. Puolustuspelaaminen sitten hieman jäikin jälkeen kotijoukkueen vastaavasta. Lisäksi maalivahtimme piti joukkueen pelissä mukana. Pelitilanteet olivat huomattavasti tasaisemmat kuin tulos antaa ymmärtää. Kotijoukkue kärsi 4 pientä rangaistusta, mutta puolustus piti ja alivoimamaaleja ei pelissä nähty. Yleisöä paikalla 3. 19.10.2011 Hurut - OKK 0 - 7Kauden toinen peli osoitti tylysti sen että harjoitella pitää lisää, erityisesti pelaamista ja pelipaikkojen pitämistä. Vaikea saada hyökkäystä käyntiin jos ei saada kiekkoa pois omalta puolustusalueelta. Peli oli kuitenkin tasaisempi kuin numeroista voisi päätellä ja hyvin siisti. Valitettavasti vastustajan luistin liittui vauhdikkaammin. 27.8.2011 Hurut - Retro-V 2 - 1Kauden ensimmäinen peli oli erittäin tasainen, tilanteita oli runsaasti molemmilla joukkueilla. Selvästi näkyi että puolustuspelaaminen oli hieman kesäterässä puolin jos toisin. Samoin pelaajien omien pelipaikkojen pitäminen oli päässyt unohtumaan kesän aikana. Esimerkiksi laitahyökkääjien paikka ei ole oman maalin takana. Mutta opettelu jatkuu. Jäähyt tulivat pääasiassa vääristä vaihdoista (liikaa pelaajia jäällä). Peli oli erittäin siistiä. Joukkueenjohtaja varmisti kotijoukkueen voiton pysymällä poissa kaukalosta ja olemalla toimitsija-aitiossa. Kotijoukkueen tsempparina palkittiin MV Jari Pirinen. Kausi 2010-11 otteluraportit20.4.2011 SOK Lions - Hurut 11 - 10SOK:n joukkue osoittautui teknisesti hieman paremmaksi joukkueeksi. Onneksi tällä kertaa maalivahti- ja puolustuspelaaminen pelastivat tilanteen ja kun omat maalit laskettiin kaksinumeroisena lukuna niin tuloksena oli niukka mutta ansaittu voitto. Päätuomarina piti olla huipputuomari J. Lindström. Tuomari ei kuitenkaan syystä tai toisesta paikalle saapunut joten ottelu pelattiin herrasmieskiekkoiluna hyvällä menestyksellä. 1.4.2011 OHT - Hurut 10 - 6Perinteinen OHT:n kaudenpäätöspeli Huruja vastaan. Kyyti oli kovaa, mutta onneksi Hurujen tähän otteluun haalima nuorisoketju piti numerot edes siedettävinä. Jälleen kerran tuli todistettua että alle 10 tehtyä maalia ei riitä voittoon. Katsomossa ei yleisöä ja ainoa historiankirjoihin jäävä merkintä on Hurujen paitanumeron 1 kauden ylivoimaisesti parhaat esitykset. 16.3.2011 Hurut - Viikingit 7 - 9Vauhdikasta kiekkoa alusta saakka. Ensimmäisen viiden minuutin aikana näytti siltä että kotijoukkue vie viikkareita mennen tullen, mutta sitten viikkarit saivat ketjunsa kuntoon ja peli tasoittui. Maaleja tehtailtiin vuorotahtiin ja kolmas erä päättyi tasatulokseen 7-7. Jatkoerässä vastustajan onnistumisprosentti maalintekotilanteissa oli valitettavasti kotijoukkuetta selvästi parempi. Voidaan myös todeta että tuomari ei nähnyt muuta kuin kotijoukkueen rikkeet ja näin olen ehdottomasti koko kauden huonoin tuomari sattui tähän peliin. Toki molemmilla puolilla oli välillä hieman tulkinnanvaraisia temppuja, mutta onneksi viimeinen erä oli varsin siistiä kiekkoilua. Kari Harju toimi valmentaja/jojo/huoltomies-hommissa menestyksellisesti ja taisikin olla ensimmäinen kerta kun vaihtoaitiossa oli joku muu kuin ns. pelaajat. Toimihenkilöinä olivat Pirita ja Eero, kuulutukset ja kellonkäyttö toimivat kellon tarkkuudella. Kiekon tippuessa jäähän oli katsomossa kaksi harhailijaa, jotka poistuivat nopeasti hallista heti nähtyään pelin tason. Kokonaisuutena todettakoon että Viikinkien kanssa on sikäli mukava pelata, että heillä on jonkinlainen käsitys kiekon pelaamisesta varsinkin hyökkäyspäässä ja peli näyttää ajoittain siltä miltä sen pitääkin. 24.2.2011 HC Huonot - Hurut 9 - 6Hiihtolomaviikon otteluputken toinen peli meni hieman samoissa merkeissä kuin edellinenkin peli. Puolustus oli monta kertaa luistimenpotkun perässä vastustajaa, jonka nuorisoketju teki mitä halusi. Normaali-ikäisten (ja taitoisten) kanssa pystyttiin pelaamaan tasaväkisesti. Hyökkääjät kyllä urhoollisesti auttoivat puolustusta. Parhaimmillaan omalla maalialueella oli neljä omaa kenttäpelaajaa, ja vain siksi ettei viides enää sinne mahtunut. Peli oli entiseen tapaan varsin siisti. Kaksi rangaistusta tuli lämäreistä. Tuomarina toimi Hubbaba, monille tuttu juniorisarjoista. Tuomarityöskentely oli kiitettävää, varsinkin kun aloituksissa muisti opastaa meidän pelaajia oikeasta aloitusasennosta (mailan ja luistinten paikat). Yleisö ymmärsi pysyä poissa paikalta, vain yksi toimihenkilö ja kiintiön mukainen vahtimestari merkittiin yleisömääräksi. 23.2.2011 Hurut - IHK 7 - 16Tiukka peli joka ratkesi vasta jatkoerässä. Oma puolustuspelaaminen aivan sekaisin, eikä paljon kehumista hyökäyspäässäkään. Vastustajalla kolme ylivertaista pelaajaa, mutta siitä huolimatta kauden kehnoin peli kotijoukkueelta. Toisessa erässä taittui selkäranka. Erä meni vastustajalle 1-9. Yleisömäärä 9. 1.2.2011 Viikingit - Hurut 4 - 3Toinen vierasottelu ja tällä kertaa Viikingit osoittautuivat selvästi paremmiksi maalin erolla. Puolustuksella oli todella kiire ja pitänee valita seuraavaan otteluun osa pakeista paremmin ettei vastustaja pääse joka hyökkäyksessä kokeilemaan vähintään kolmea riparia. Hyökkäyspäässä onnistuttiin luomaan todella monta tilannetta missä pakit ja puolustajat oli pelattu (vastustajan!) kebab-kioskille, mutta siitä huolimatta taidokkaasti pelattiin kiekko kulmaan. Pelin varsinainen ratkaisu löytyi kokemuksesta. Vastustaja keski-ikä oli noin 15 vuotta korkeampi kuin Huruilla ja jos noin pitkään on ehtinyt harjoitella enemmän niin pitäähän sen näkyä tuloksessakin. Tilanne olisi sama jos laitettaisiin -92 -joukkue pelaamaan -02 -joukkuetta vastaan. Siihen nähden lopputulos vastaa pelitilanteita ja meidän veska teki jälleen kerran haamutorjuntoja ja piti joukkueen mukana pelissä. Pöytäkirjaan merkitty yleisömäärä: 10. 14.12.2010 Viikingit - Hurut 6 - 7Melkoisen tasainen hyvätasoinen peli ottaen huomioon joukkueiden kunto- ja taitotason. Vierasjoukkue eli Hurut aloittivat vauhdikkaasti maalien tekemisen, mutta sitten kunto ja selkäranka pettivät ja viikkarit pääsivät rinnalle. Juuri ennen peliajan loppumista taidokkaalla yksilösuorituksella joukkue pelasti arvokkaan vierasvoiton. Pelissä tehtiin myös uusi yleisöennätys, pöytäkirjantekijä oli saanut laskettua yhteensä 5 katsojaksi määriteltävää henkilöä. 4.12.2010 OKK - Hurut 6 - 9Taas jälleen tasainen peli, mutta numerot meidän eduksi. Lienee mielikuvituksen puutetta tai pelaajien taitamattomuutta ettei saada tällä kaudella muita lopputuloksia peleistä. 14.11.2010 Hurut - OKK 6 - 9OKK oli tällä kertaa luistimen mitan verran edellä, mutta kaikkiaan siisti ja tasainen peli. Kiekko-Vantaan pelaajat tekivät kyllä merkittävän osan pelin maaleista koska pari lainamiestä kunnostautui OKK:n riveissä maalinteossa. Eikä tälläkään kertaa yhtään jäähyä kuten ei edellisessäkään OKK:n pelissä. 29.8.2010 Hurut - HC Huonot 12 - 4Seurapäiväpeli HC Huonoja vastaan oli tilanteisiin nähden tasaväkisempi vääntö kuin tuloksesta voisi päätellä. Kotijoukkueen vauhti alkoi hyytyä viimeisessä erässä, pitänee panostaa joukkueessa kestävyysharjoitteluun. |
Edustusjoukkueen seuraava kotiotteluEi tulevia otteluitaSeuraavat ottelutapahtumatEi tulevia otteluitaTiedotettavaaKauden 11-12 palkittavat15.05.2012Itä perustaa A-nuorten joukkueen10.05.2012Seuran tyytyväisyyskyselyn tulokset24.04.2012Huomiopäivitetty 9.5.2012 |
||||||||||